Enkadrain pitää Kampin pihakannet kuivina

Helsingin ydinkeskustan näkymät mullistavaa Kampin keskusta rakennetaan korkeiden laatukriteerien mukaan myös piharakenteidensa osalta. Hehtaari lämmitettyä kantta ja 2,5 hehtaaria lämmittämätöntä varustetaan kolmin-, jopa nelinkertaisin vedeneristyskermein ja kunnollisin salaojituskerroksin. Viime mainitun on muiden tärkeiden rakennekerrosten tapaan toimittava luotettavasti vuosikymmeniä.

Enkadrainin asennusta Kampissa. Kaikkiaan mattoa asennetaan Kampin keskuksen työmaille vähintään kaksi hehtaaria. Metrin leveän vakiorullan pystyy nostamaan ja levittämään yhden asentajan voimin. Myöskään hukkaa ei synny, sillä rinnakkaisten mattokaistojen sauma on puskusauma.

Jo suunnitteluvaiheessa salaojakerrokseksi valittiin Enkadrain siksi, että sen rakenteen optimaalisuus ja suuri vedenjohtokyky on osoitettavissa sekä laboratoriokokein että vuosikymmenten käyttökokemuksin ja siksi, että rakenteen käytettävissä oleva kokonaispaksuus on rajallinen. Lisäksi maton tulee kestää myös huoltoliikennekuormia kuten Enkadrain äärimmäisen vähän kokoonpuristuvana salaojamattona kestää.

”Jo tähän asti asennettujen osuuksien perusteella voi huoleti sanoa, että mattorakenne todella toimii. Sulamisvedet virtaavat maton kautta vauhdilla”, lämmitettyjen pihankansialueiden rakentamisesta vastaava vedeneristystöiden työnjohtaja Juha Rissanen SRV Viitoset Oy:stä toteaa.

Lämmitetty, Enkadrainilla varustettu ja betoniholvin kannattelema pihakansirakenne on kooditettu Kampissa rakennetyyppinimellä YP 16. Enkadrainin kuivana pitämä rakenne pysyy lämpimänä 140 mm Finnfoam-levyn ansiosta. Kantava rakennekerros on 100 mm: n teräsbetonilaatta, pintaan asennetaan 100 mm vahvuinen graniittilaatoitus. Graniittilaattojen asennus yhtenäiseksi ja tasaiseksi jalankulkutasoksi ja säilyminen sellaisena on milleistä kiinni. Myös siksi rakenteen optimaalinen kuivatusratkaisu on Enkadrain.

YIT asentaa Kampin kauppatorin rakenteet

Enkadrain on määrätty myös YIT Rakennus Oy:n urakoiman Kampin Kauppatorin lämmitettyihin, kuivatusteknisesti kriittisiin rakenteisiin. Noin 7000 neliömetrin laajuinen tori on hankkeen yläpohjatyyppiä YP15. Myös tässä tapauksessa kivilaattapintaisen rakenteen mitta- ja kokoonpuristumatoleranssit ovat äärimmäisen tiukat.

”Maton tulee kestää pysyvästi kokoonpuristumatta myös huoltoliikenteen aiheuttamat kuormitukset”, työpäällikkö Markus Lahtinen YIT Rakennus Oy:stä toteaa.